Tässä sitä ollaan...

Tässä sitä sitten ollaan. Tilanteessa, josta taisi joskus (tai useamminkin) tulla lausuttua: "Ei ikinä!". Olen ilmoittautunut mukaan kuntavaaleihin. On myönnettävä, että on ajatus aiemminkin vilahtanut mielessä, mutta vasta nyt ajatus kypsyi teoksi asti.

Miksi minä sitten olen ehdolla? Yhteisten asioiden hoitaminen on tärkeätä. Tänä päivänä kuntalaisten keskimääräinen taloudellinen hyvinvointi on ehkä korkeammalla kuin koskaan. Silti monet voivat pahoin. Taloudellinen hyvinvointi ei ole tuonut henkistä hyvinvointia. Ei ainakaan kaikille.

Tutkijana minun on vaikea ymmärtää, miksi tälle kasvavalle syrjäytymisriskille ei saada stoppia. En kuvittele että yksin voisin poistaa ongelmat, jotka johtavat yhteiskunnan heikoimpien syrjäytymiseen. Voin kuitenkin, aktiivisesti keskusteluun osallistumalla, olla mukana päättämässä asioista, jotka vaikuttavat kaikkien kuntalaisten arkeen.

Henkisen hyvinvoinnin taustalla on fyysinen hyvinvointi. Alle puolet kouluikäisistä nuorista liikkuu liikuntasuositusten mukaisesti. Jos on olemassa liikuntasuositukset, niin se tarkoittaa että asiaa on tutkittu. Varmasti tiedetään myös syyt mistä lasten liikunnan vähyys johtuu. Mutta onko todella mietitty keinoja, joilla tilanne saadaan korjattua? Se ei varmaan ainakaan korjaannu muuttamalla alle 18-vuotiaiden liikuntavuoroja maksullisiksi. Epäilisin myös sitä, että lasten liikunnan vaikutuksiin perehtyneet tutkijat olisivat viime vuosikymmeninä kehottaneet vähentämään liikunnan määrää koulussa.

Monista asioista tehdään tutkimuksia tai selvityksiä, joissa käytetään alan asiantuntijoita. Kysymys kuuluukin - kuinka monesti tutkimusten tulosten pohjalta käytäntöjä muutetaan? Vai unohtuvatko asiantuntijoiden suositukset alituisten säästötarpeiden alla? Mitä hyötyä on tutkimuksista, jos niiden tuloksia ei koskaan hyödynnetä?

Kaikkea ei voi mitata rahassa tänä päivänä - korko on maksettava tai se voi olla nostettavissa vuosikymmenen tai kahden päästä!